Viime kesänä Teuvabiilin toimintaa suunniteltaessa vinkkasin Marjo Kiuru-
Sundbergille että Keski- ja Etelä-Pohjanmaan Martat ry on saanut STEA:n rahoittaman Seniorin Eväät-hankkeen. Hanketta vetää kotitaloudenasiantuntija Heli Similä
piirin toimistolta.
Seniorin Eväät-hankkeen tavoitteina on ylläpitää ikäihmisten toimintakykyä, sekä
edistää hyvinvointia ja kotona asumista ravitsemus- ja kotitalousneuvonnalla.
Toiminta on pääosin ryhmätoimintaa, jota järjestetään yhteistyössä eri järjestöjen
sekä kuntien ja kaupunkien toimijoiden kanssa.
Ryhmät kokoontuvat 2 - 5 kertaa ja tapaamisten sisältöinä on ruoanlaittoa, ravitsemus-
tietoa, yhdessäoloa, yhdessä tekemistä ja mielen virkeyttä.
Toiminta on tarkoitettu yli 65-vuotiaille, erityisesti elämänmuutoksen juuri koke-
neille, heidän omaisilleen, läheisilleen ja heidän kanssa työskenteleville.
Marjo innostui asiasta kovasti, että tämä sopii hyvin Teuvabiilin toimintaan.
Niinpä hän ryhtyi hoitamaan asiaa Helin kanssa.
Ensimmäiseksi kokoontumiskerraksi valikoitui lokakuu 2020. Etukäteisilmoit-
tumiset osanottajista kerättiin alkusyksystä.
Halukkaita ilmoittautui Horonkylään, kirkonkylään, Norinkylään ja Perälään.
Koronapandemia kuitenkin muutti suunnitelmia, eli lokakuun kokoontumiset
siirrettiin helmikuulle 2021.
Helmikuun 16. päivä aloitettiin Norinkylässä Opintola B&B:ssa klo 9-12,
Perälän entisellä nuorisoseuran talolla klo 13-16 ja kirkonkylällä Yhtenäiskoulun
kotitalousluokassa 16.30 -19.30.
Keskiviikkona 17.2. Horonkylän nuorisoseuralla klo 9-12 ja toinen ryhmä 13-16.
Ruoaksi tehtiin alkukeitto, lämmin ruoka ja jälkiruoka, jotka hyvällä halulla
nautittiin.
Heli puhui keskusteluaikana mm. proteiinin tarpeesta ikääntyessä.
Päivät olivat antoisia, saatiin vinkkejä helppoon, ravitsevaan ruoanlaittoon,
keskusteltiin ja meillä oli mukavaa.
Heli otti osanottajilta ruokatoiveita seuraavaa kokoontumista varten.
Kuukauden päästä olikin sitten seuraava tapaaminen eli 16. ja 17. maaliskuuta.
Sama kierros kuin helmikuussa ja samassa järjestyksessä.
Ruoat olivat ryhmissä eri mitä helmikuussa. Oltiin jo tuttuja puolin ja toisin.
Sama hyvä meno jatkui. Osallistujat toivoivat saavansa samanlaista toimintaa lisää.
Kirjoitti Raija Rinta-Seppälä
Teuvan Martat ry
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti