Kokemuksia kyliltä
Tie, jonka rakentamisen aloittivat vuosisatoja takaperin eläimet, ja asukkaat pikku hiljaa levensivät,
mutkittelee peltojen, rakennusten, ohitse. Halkaisee metsän ja taloryhmän kohdalta vaatii kääntymään liki takaisinpäin. Olemme saapuneet Luovan kylälle. Parin peltoaukean jälkeen Kyläntalon pihaan. Matka sujui vauhdikkaasti puheenjohtaja Annelin johtaessa puhetta ja minun keskittyessä mutkaa seuraavaan mutkaan. Pihaan pysäköidessä auton takaa ilmaantuu projektipäällikkö Marjo huikaten tervetulon.
Tungemme tavaroinemme sisään lämpöiseen kahvintuoksuiseen tupaan aurinkoisen emännän heipatessa heit. Tavarat pitkin pöytää, johtoja sinne tänne ja tykki herää eloon muodostaen suorakulmion osin valkokankaalle ja osin seinään. Pientä säätöä ja kaikki on kohdallaan.
Alkuavauksena Rentukoiden ”On hiljaisuus” video soi kahvikuppien helinän säestämänä.
Olemme Luovakylän kylätalossa kertomassa Mieli Teuvan Mielenterveys ry:n toiminnasta. Puheenjohtaja Anneli kuvailee yhdistyksen kaksikymmenvuotista toimintaa, joka alkoi viidellä paikalle saapuneella ja nykyisellään kevätkonsertin liki seitsemänkymmenen kuulijan joukolla. Toimintaa on. Ja vierailijoita eri järjestöistä, bingon ja laulun sekä pienen virkistysjumpan ja raa ́an kilpailun, hernepussin ja renkaiden heitolla. Käymme retkellä luonnon keskellä, Parrassa ja Pappilankankaalla. Tervetuloa mukaan, toivottaa Anneli lopuksi.
Omassa osuudessani kertoilen monituhatvuotisesta luostarilaitoksesta. Onhan minulla kokemustakin,
vuosi nunnaluostarissa remontoiden sitä sun toistakin. Olenhan ollut Teuvalla liki yhdeksän vuotta, ja
tunnen olevani kuin kotona. Muuttaessani paikkakunnalle tilasin alkuun paikallislehti Tejukan ja selailin yhdistysten ilmoituksia. Ja silmiini osui Teuvan mielenterveysseuran ilmoitus. En muista tarkemmin, mutta Nuorisoseuralle askelet vei, ja löysin ihan kivan porukan iloisia ihmisiä. No tulin toisenkin kerran, enkä edes nyt voi sanoa kuinka monta kertaa sen jälkeen.
Aikanaan muuttaessani Loimaalle, sattui paikallisesta lehdestä ilmoitus kamerakerhosta, ja monia hyviä ihmissuhteita sieltä löysin. Torniossa ravintolasta aamuyöllä palatessa sai kävellä auringonpaisteessa, Jouluna ei katuvalot sammuneet keskipäivälläkään. Kiinteistönhoitajan harrastus veti mukanaan, nyrkkeilyyn. Pohjoissavoon työn perässä siirtyessäni tunsin jonkun vetävän näytelmäryhmän pariin, viimeinen esitys oli Kuopion Kaupunginteatterin näyttämöllä joissain näytelmäkilpailuissa. Varkaus, kotipaikka ja ammatti sanotaan, oli vasta perustettu tähtiyhdistys, ja siellä Taurus Hill observatoriolle tähtiä katselemaan. Pohjois-Karjalassa sotkeuduin paikalliseen kyläyhdistykseen, ja ostimme yhdistykselle koulun. Joskus on pakko ihmetellä, kun väitetään, ettei paikkakunnalla ole mitään tekemistä. Aina tekemistä löytyy, jos ei ole niin tehdään. Ja se tuntuu ainakin Teuvalla olevan voimavara. Tekijöistä pikemminkin on puutetta.
Olen rakennellut erilaisia kuvakertomuksia, erilaisista aiheista. Joudun valmistautumaan esityksiini
tavallista suuremmalla paperinivaskalla. Ja se taas johtuu tämän vuosituhannen alussa saamastani
aivoinfarktista. Kadotin hetkeksi puhe ja kirjoitustaidon. Oli kieltämättä hieman erikoinen tunne.
Molemmat kyllä palautuivat mutta puhekielen sanavarastosta katosi paljon sanoja. Tai ei ne kyllä
kadonneet, niiden löytäminen vain vaikeutui, ne saattavat kadota myös kesken puheen.
Pyrin kertomuksissani tuomaan esille, ei niin tarkkoja faktatietoja kuin mielenkiintoisia kokemuksia ja
näkemyksiä. Jokainen meistä tietää lopullisen määränpään, mutta sitä ennen on kiva poiketa tieltä ja
kokea jotain ennenkokematonta. Tuntea jotain uutta ja avartavaa. Joskus mietin onko sillä mitään
merkitystä. On sillä, en tarvitse masentua. En valittaa pitkästymistä. Tapaan uusia ihmisiä, erilailla
ajattelevia, kokevia, tuntevia. Maailmankuva rikastuu eikä siihen tarvitse tuhlata viimeisiä killinkejä. Sitä toivon kaikille.
Luovankylän yleisö oli hyvin kuuntelevaa, ja ablodit kertoivat jotain menneen kohdalleen. Ja kahvi oli
hyvää. Tyhjiä istuimia oli joitakin, joten seuraavalla kerralla on luultavasti täysi sali.
Seuraavan kerran olimme Äystöllä. Liki sama ohjelma lukuunottamatta puheenjohtajaa jota tuurasi
ansiokkaasti varapuheenjohtaja Helena. Sinne tie taas oli suora, leveä ja vauhdikas. Onkohan niin, että
kun ohitse kulkee leveän vauhdikas valtatie, ei pienen kylän kohdalla ennätä painaa tarpeeksi ajoissa
jarrua. Luultavasti Äystölläkin oli niin käynyt. Mutta kyllä paikallaolijoiden laatu korvasi
moninkertaisesti määrän. Ja keskustelu oli vilkasta.
Viimeinen kohteemme oli Horonkylä. Ja siellä tuli tunne eämästä, ”me eletään!”. Eikä vähiten kahvipöydän antimia katsellen. Projektipäällikkö ei tällä kertaa ollut paikalla ja me varapuheenjohtaja
Helenan kanssa junailimme tilaisuuden. Keskustelu oli vilkasta ja hyviä kysymyksiä kuulimme,
toivomme, että vastaukset antoivat vastauksen. Viime päivien poliittiset uutiset osaltaan antavat hyvän
esimerkin kuinka kysymykseen voidaan vastata pysymällä asiassa ilman vastausta.
Tilaisuudet oli hyviä ja paikalla olleet toivottavasti tyytyväisiä. Jäi vaan mieltä vaivaamaan, kuinka tämä kaikki saadaan niille, joille lähtemisessä on ongelmia. Ihmisille jotka ovat juuttuneet syystä tai toisesta paikalleen. Alkuun kun Teuvabiili oli käytettävissä, mahdollisuuksia oli laajemmin, nyt kiinteisiin pisteisiin tulee luultavasti eteen kuljetus. Toivottavasti joku virkeä lähimmäinen saa innovatiivisen oivalluksen asian ratkaisemiseksi. Rahoitus tulee usein esille, mutta toisiko kulttuurihyvinvointi siihen sijoitetun panoksen takaisin positiivisena mielenterveytenä. Kuinka paljon pelkkä kuuntelu, hetkellinen yhteinen harrastus, ehkäisee negatiivisia tunteita, syrjäyttää hetkellisesti surun tunteen, antaa omanarvon tunnetta. Pienetkin teot antavat uutta voimaa. Voisiko joissain tapauksissa kehittää taiteen viemistä ja pientä kuunteluhetkeä masentuneelle ja surulliselle.
Jokainen ihminen on laulun arvoinen, ainakin kuunteluhetken ansainnut.
Kulttuurihyvinvointi
Usein kysytään mitä hyvinvointi on? Ihmisen hyvinvointi on oman itsensä kanssa sopusoinnussa
elämistä. Jokaisella meistä tulee eteen tilanteita jotka aiheuttavat pelkoa, levottomuutta, vihaa ja
suorastaan paniikkia. Se on normaalia jokaisen elämässä.
Kaikki me joskus sairastumme, jotkut lievemmin toiset vakavammin. Ja kaikki se aiheuttaa mielen
työskentelylle erilaisia tilanteita. Monissa tapauksissa päädymme soittamaan terveyskeskukseen ja
tilaamaan ajan lääketieteen asiantuntijoille. Kuitenkin aina ei lääketiede voi auttaa. Joudumme itse
ratkaisemaan asioita. Monet lähtevät silloin kävelylle luontoon ja raittiin ilman lisäksi saavat
ruumiillista kuntoa. Erittäin hyvä ratkaisu. Mutta joskus taas sekään ei auta, joudumme
porautumaan omaan itseemme syvemmälle.
Maailman terveysjärjestö WHO on asiaan ottanut kantaa. Ja osaltaan suosittelee taiteen ja
taiteellisen toiminnan positiivista vaikutusta mielen hyvinvointiin, sekä mielen sairauksista
paranemiseen ja toipumiseen. Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu mm. taidetoiminnan
edistävän positiivista mielenterveyttä. Kohentavan mielialaa. Ehkäisee ja vähentää negatiivisia
tunteita, ahdistuneisuutta, masentuneisuutta ja surullisuutta. Taide myös edistää mukautumista ja
sopeutumiskykyä sekä sietokykyä. Eikä vähiten, estää sosiaalista syrjäytymistä.
WHO on laatinut pitkän listan positiivisista kulttuurin vaikutuksista. Taide voi vähentää
yksinäisyyttä ja edistää sosiaalista sitoutumista. Laulaminen vahvistaa vauvan ja vanhemman
välistä suhdetta. Taideosallistuminen on yhdistetty vähäisempään päivittäiseen stressiin. Ja
taiteellinen toiminta edesauttaa yhteiskunnallisten innovaatioiden syntymistä tukemalla luovuuden
kehittymistä, kykyä asioiden ja merkitysten yhdistelemistä uusilla tavoilla.
Taide mielletään usein valkoisen kankaan edessä siveltimen kanssa väriä levittäviin taiteilijoihin.
On se sitäkin, mutta laajennetaan asiaa käsittämään aluetta, joka on kaikki mikä ei ole pakollista.
Aletaan puhua kulttuurihyvinvoinnista. Ja nyt meillä on jo koko paletti käytössämme. Maalataan,
lauletaan, soitetaan, tanssitaan, näytellään ja katsotaan taidetapahtumia. Näin korona-aikaan kun
olemme joutuneet olemaan rajoittuneisuuden tilassa, uskon monelle tulleen kaipaus ulos ja
nauttimaan toisten ihmisten seurasta. Ja hyvä tilaisuus tähän on kulttuuritapahtumat, vielä hetken
etätapahtumina.
Teuvan kunta on osaltaan merkittävässä määrin tukenut kaikenlaista kulttuuritoimintaa, siitä kiitos
eläkkeelle siirtyneelle Annukka Käkelälle. Mutta onko saavutettavuus riittävä, käyttäjien erilaisista
ominaisuuksista johtuen. Vaikka tarjontaa on, niihin liittyy paljon osallistumisen esteitä. Ja esteitä
on paljon, ne voivat liittyä esimerkiksi aisteihin, viestintään, ymmärtämisen vaikeuteen, asenteisiin,
fyysisiin, sukupuolisiin, sosiaalisiin tai taloudellisiin tekijöihin. Ja kaikkeen on ratkaisu, kokeile
omaan olemukseen liittyvää kulttuuria, sitäkin mitä et ole kokeillut.
Usein kuulee väitettävän etten minä osaa, en pysty erilaisten rajoitteiden vuoksi, en ole koskaan
käynyt, en ymmärrä siitä mitään. Ei se ole este. En minäkään ymmärrä musiikista mitään, on vain
sellaista musiikkia mitä tykkään kuulla, on myös sellaitakin musiikkia jota en tykkää kuulla. Mutta
ellen kuulisi en voisi sitä ratkaista. Ja tanssia en osaa. Kun kuulee vetävää musiikkia, voi laittaa
silmät kiinni ja antaa musiikin viedä, ja omassa mielessäni olen vauhdikas kuin parkettien
partaveitsi, omassa tuolissani.
Oman henkisen ja ruumiilisen kunnon paras lääke on sosiaalinen
kulttuurihyvinvoinnin omaksuminen.
Veikko Eemeli
